Sielun matka ja jälleensyntymä

Taideteos: “Cycle of Life and Reincarnation” (tekijä tuntematon, käytetty opetuksellisessa tarkoituksessa ISKCON‑bhakti‑blogissa).

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen vedisen näkemyksen mukaan?

Vedinen viisaus, sellaisena kuin Srila Prabhupāda on sen meille välittänyt, lähtee yksinkertaisesta mutta mullistavasta totuudesta: me emme ole tämä keho, vaan ikuinen sielu (ātma). Keho syntyy, vanhenee ja kuolee, mutta sielu jatkaa matkaansa.

Bhagavad-gītā selittää tämän hyvin konkreettisesti:

“Aivan kuten ihminen pukee ylleen uudet vaatteet ja hylkää vanhat, samalla tavoin sielu hyväksyy uusia aineellisia ruumiita hyläten vanhat ja hyödyttömät.” (BG 2.22, Srila Prabhupādan käännös).

Prabhupāda selittää, että kuolema ei ole loppu, vaan siirtymä: sielu vaihtaa “vaatetta”, eli kehoa. Se, millaiseen kehoon sielu siirtyy, ei ole sattumaa, vaan seurausta karmasta ja tietoisuudesta. Yksilöllisen, pienenpienen sielu vaellus ruumista toiseen on hyväksytty tosiasia. Nykytiedemiesten, jotka eivät usko sielun olemassaoloon, pystymättä kuitenkaan selittämään, mistä sydämestä virtaava energia on lähtöisin, on myönnettävä, että ruumis muuttuu jatkuvasti lapsuudesta poikavuosiin, poikavuosista nuoruuteen ja sitten vanhuuteen. Vanhuuden jälkeen tämä muuttuminen siirtyy toisen ruumiiseen. Tätä on selitetty edellisessä säkeessä BG 2.13.

Bhagavad-gītā jatkaa:

“Minkä tahansa olotilan ihminen ruumiinsa jättäessään muistaakin, oi Kuntin poika, tuon tilan hän erehtymättä saavuttaa.” (BG 8.6)

Srila Prabhupada avaa tämän merkityksessä: tässä selitetään olemuksen muuttumista kuoleman kriittisellä hetkellä. Ihminen, joka elämänsä päättyessä jättää ruumiinsa ajatellen Krishna, saavuttaa Korkeimman herran ylimaallisen luonnon, mutta ei pidä paikansa, että saman transsendentaalisen tason saavuttaisi myös sellainen ihminen, joka ajattele jotain muuta kuin Krishnaa. Tämä tosiasia on tarkasti huomioitava.

Esimerkiksi vaikka Maharaja Bharata olikin suuri persoonallisuus, hän ajatteli kuolemansa hetkellä peuraa ja siirtyi seuraavassa elämässään tuohon elämänmuoto, eli peuran.

Kuoleman hetkellä mieleen nouseva ajatus ei synny tyhjästä, vaan se on koko elämän ajan harjoitetun tietoisuuden summa. Jos mieli on kiinnittynyt aineellisiin haluihin, sielu jatkaa matkaa aineelliseen maailmaan, uuteen kehoon, jossa nuo halut voivat jatkua. Jos mieli on kiinnittynyt Krishnaan, sielu voi vapautua jälleensyntymän kierrosta.

Hare Krishnan -mantran laulaminen,”Hare Krishna, Hare Krishna, Krishna Krishna, Hare Hare, Hare Rama, Hare Rama, Rama Rama, Hare Hare”, on siksi paras menetelmä, jolla voidaan menestyksellisesti muuttaa olemassaoloa kuolemaan hetkellä.

Śrīmad-Bhāgavatam vahvistaa, että sielun matka ei ole sattumanvarainen, vaan Jumalan järjestelmä:

“Käsitys Herran maailmaankaikkeuden laajuisesta muodossa (virat -rupasta), sellaisena kuin se ilmenee aineellisessa maailmassa, on kuvitteellinen. Tämä muoto on tarkoitettu auttamaan typeriä ihmisiä (sekä vastaa-alkajia) tottumaan siihen ajatuksen, että Herralla on muoto. Itse asiassa Herralla ei kuitenkaan ole aineellista muotoa.” (SB 1.3.30.)

Aineellinen käsitys Herrasta ei kuulu hänen todellisten muotojensa joukkoon. Herra on Paramatmana Ylisieluna läsnä jokaisessa aineellisessa muodossa, jopa atomeissa, mutta ulkoinen aineellinen muoto on vain mielikuvitusta niin Herralle kuin eläville olennoillekin. Ehdollistuneiden sielujen nykyiset hahmot eivät nekään ole todellisia. Voimme tehdä sen johtopäätöksen, että aineellinen käsitys virat-hahmosta Herran vartalona on kuvitteellinen. Sekä Herra että elävät olennot ovat henkisieluja ja heidän alkuperäiset olemuksensa ovat henkisiä.

Prabhupadan parampara‑opetus on selkeä:

• sielu on ikuinen

• keho on väliaikainen

• karma ja tietoisuus ohjaavat seuraavaa syntymää

• Krishna on lopullinen hallitsija, joka valvoo tätä prosessia

Sielun matka jatkuu niin kauan, kunnes sielu kyllästyy aineelliseen kärsimykseen ja etsii todellista turvaa. Bhakti‑jooga, Krishna‑tietoisuus, on se polku, jonka Srila Prabhupada toi meille: muistamalla Krishnaa, palvelemalla Häntä ja lausumalla Hänen nimeään, sielu voi muuttaa tietoisuutensa niin, että kuoleman hetkellä mieli ei tartu enää aineeseen, vaan Jumalaan.

Kaikki on heidän ansiota

Ilman Śrī Krishnan armoa ja guru-paramparan johdatusta, en olisi mitään. Olen vain pieni palvelija, joka yrittää kulkea heidän jalanjäljissään. Jos tässä tekstissä on jotain kaunista, se on heidän. Jos siinä on virheitä, ne ovat minun. Jaya Śrī Guru! Jaya Śrī Krishna!