Kuka minä olen?

Me kaikki kysymme jossain vaiheessa elämäämme: Kuka minä todella olen? Olenko tämä keho, nämä ajatukset, tämä nimi ja rooli yhteiskunnassa? Vai olenko jotain syvempää, ikuinen, muuttumaton, näkymätön olemus kehon takana?

Veda-kirjallisuus ja Krishna-tietoisuus opettavat, että todellinen minä ei ole aineellinen, vaan hengellinen. Minä olen sielu, joka on pieni, ikuinen osa Jumalaa. Tämä sielu ei vanhene, ei kuole, eikä katoa. Se on puhdas, tietoinen ja täynnä rakkautta, mutta se on unohtanut itsensä, koska on kietoutunut aineelliseen maailmaan. Tässä tekstissä kuljemme kohti tämän totuuden ymmärtämistä. Tutkimme, mitä sielu on, miten se eroaa kehosta, ja kuinka voimme jälleen muistaa todellisen olemuksemme.

Me olemme ikuisia, pieniä osia Jumalaa. Hän on aina kanssamme. Hän rakastaa meitä ja tukee meitä kuin isä lapsiaan. Hän auttaa meitä tarvittaessa, tai ei tee mitään, mutta kaikki, mitä Hän tekee meille, on pelkkää hyvää, koska Hän huolehtii meistä aina rakkaudella. Hän ei pakota. Hän antaa meille aina vähintään kaksi vaihtoehtoa. Me teemme valinnan, ja sen mukaan elämä tuo joko paljon haasteita ja vaikeuksia, tai kaikki sujuu helposti kuin tanssi.

Asiaa voi selittää vertauskuvan avulla: Krishna on kuin valtameri, ja me sielut olemme kuin pieniä pisaroita. Meissä on sama laatu kuin hänessä. Jos otamme pisaran valtamerestä, se on suolaista vettä – aivan kuten koko valtameri on suolaista vettä. Tämä tarkoittaa, että olemme samanlaatuisia, mutta samalla erilaisia. Sieluina olemme rajallisia aineellisten aistiemme vuoksi, ja mitättömän pieniä verrattuna Jumalaan.

Meillä on vain viisi aistia, ja kaikki nämä ovat rajallisia, kuten tiede on osoittanut viime vuosien aikana. Kaikki aistimme ovat rajoittuneita. Esimerkiksi näkökykymme on rajallinen: pimeässä emme pysty erottamaan esineitä kunnolla, emmekä hahmottamaan niiden värejä tai koostumusta. Kuuloaistimme ei kykene havaitsemaan ultraääniä tai matalia värähtelyjä, koska ne jäävät rajallisen kuulokykymme ulkopuolelle.

Srila Prabhupada täsmentää seuraavaa:

”...Paitsi ihmisolennot ja kissat ja koirat, myös kaikki muut elävät olennot, jopa aineelliseen maailmaan mahtavat hallitsijat, kuten Brahmā, Herra Śiva ja jopa Viṣṇu, ovat Korkeimman Herran osasia. He eivät ole väliaikaisia vaan ikuisia ilmentymiä. Sana karṣati (‘ponnistella’ tai ‘painiskella ankarasti’) on tässä yhteydessä hyvin merkittävä. Ehdollistunut sielu on kuin tiukoissa rautakahleissa. Häntä sitoo väärä minätunne, ja hänen mielensä ajaa häntä aineellisessa olemassaolossa. Kun ihmisen mieltä hallitsee hyvyys, myös hänen toimintansa ovat hyviä, ja kun elävän olennon mieli on intohimon vallassa, hänen toimintansa saavat aikaan hankaluuksia, ja kun hänen mielensä on tietämättömyyden hallinnassa, hän joutuu syntymään alempien elämän lajihin.” (Bhagavad-gītā 15.7)

”Tämän aineellisen maailman elävät olennot ovat Minun ikuisia, pieniä osasiani. Ehdollistuneen elämänsä vuoksi he ponnistelevat hyvin ankarasti kuusine aistineen, joihin myös mieli kuuluu.”

Me olemme sieluja. Vedoissa sanotaan, että sielu on niin pieni, että se vastaa 1/10 000 osaa yhdestä hiuksesta. Sielumme on niin pieni, ettei tiedemiehet tai tutkijat pysty mittaamaan tai näkemään sitä. He eivät pysty, koska sielu on hengellistä energiaa. Kaikki laitteet on suunniteltu mittaamaan vain aineellista energiaa, ja sekin on rajallista, kuten tutkijat itse ovat todenneet monta kertaa.

Me olemme täällä rajoitettuina, koska tämä maailma on aineellinen, niin kuin kehomme, joka on kuin vaate sielun päällä. Keho muuttuu koko ajan, mutta sielu pysyy samanlaisena.

(Bhagavad-gītā 2.13)

“Aivan kuten ruumiillistunut sielu jatkuvasti vaeltaa tässä ruumiissa lapsuudesta nuoruuteen ja nuoruudesta vanhuuteen, samalla tavoin sielu siirtyy toiseen ruumiiseen kuoleman hetkellä. Vakavamielinen henkilö ei hämmeny tällaisesta muutoksesta.”

Mitä kauemmin elämme ilman tietoisuutta, sitä vaikeampi meidän on kuulla sielun ääntä. Heti syntymän jälkeen olemme ihmisten ympäröimiä. Jos ympärillämme on ihmisiä, joiden luonne on raskas ja tiedoton (tamas guna), sielumme saa siitä vaikutteita. Me vaihdamme energiaa kaikkien ympärillämme olevien ihmisten kanssa. Jos taas olemme ihmisten seurassa, jotka ovat tasapainoisia ja puhtaita (satva guna), me itsekin saamme heidän vaikutuksensa kehoomme ja mieleemme.

Vuosien aikana kehomme saa vaikutteita ympäristöstä. Sanonta “ympäristö tekee sinut kaltaisekseen” pitää täysin paikkansa. Kehomme aineellinen osa muuttuu kokonaan noin 10 vuoden välein. Todisteena on se, että olemme hyvin erilaisia teini-ikäisinä kuin nuorina aikuisina. Jotkut piirteet pysyvät meissä koko elämän ajan, mutta monet muuttuvat tai jäävät pois.

Tämä on juuri se muutos, joka tapahtuu ajan myötä, kun aineellinen maailma vaikuttaa meihin. Kaikki aineellinen ympäristö myös muuttuu: se syntyy, kasvaa, vanhenee, sairastuu ja kuolee. Tätä kutsutaan elämän kuluksi.

Kehomme ei ole pelkkä fyysinen keho, jonka näemme. Se koostuu useista energiakerroksista:

1. Fyysinen keho (annamaya-kosha) – näkyvä keho, joka toimii ravinnon avulla

2. Elämänenergia (pranamaya-kosha) – hengitys, verenkierto, elintoiminnot

3. Mielikeho (manomaya-kosha) – tunteet, ajatukset, aistihavainnot

4. Älykkyyskeho (vijnanamaya-kosha) – ymmärrys, päätökset, intuitio

5. Autuuden keho (anandamaya-kosha) – syvin olemus, sielu, yhteys sieluun ja Jumalaan

Meidän sielumme on vangittuna aineelliseen kehoon karmamme seurauksena. Mutta Krishna-tietoisuus puhdistaa mielemme ja vapauttaa meidät.

Kun ymmärrämme, että emme ole tämä keho, vaan ikuinen sielu, pieni, rakastettu osa Jumalaa, alamme nähdä elämän toisin. Emme enää samaistu kärsimykseen, pelkoon tai menetykseen, vaan muistamme, että todellinen minä on muuttumaton, puhdas ja ikuisesti yhteydessä Jumalaan.

Krishna ei pakota meitä, vaan antaa meille aina valinnan. Kun valitsemme tietoisuuden, rakkauden ja yhteyden Häneen, sielumme alkaa loistaa, ja elämä saa syvemmän merkityksen.

Me emme ole yksin. Me olemme ikuisia. Me olemme Hänen osasia.

Kaikki on heidän ansiota.

Ilman Śrī Krishnan armoa ja guru-paramparan johdatusta, en olisi mitään. Olen vain pieni palvelija, joka yrittää kulkea heidän jalanjäljissään. Jos tässä tekstissä on jotain kaunista, se on heidän. Jos siinä on virheitä, ne ovat minun.

Jaya Śrī Guru! Jaya Śrī Krishna!