Kärsimyksen mysteeri: Miksi kärsimme, ja kuka minä oikeastaan olen?

Ajatuksia Bhagavad-gītāsta ja Srila Prabhupadan opetuksista

Monet meistä pysähtyvät elämän aikana pohtimaan: kuka todella olen, miksi ihmiset kärsivät ja mikä on kaiken tarkoitus. Kun maailmassa tapahtuu sotia, luonnonkatastrofeja, läheisen kuolema tai oma elämä tuntuu raskaalta, nämä kysymykset nousevat pintaan. Vaikka nykyajka tarjoaa selityksiä psykologian, lääketieteen ja filosofian kautta, yksi ajaton näkökulma löytyy Intian ikivanhasta viisaudesta: Bhagavad-gītāsta ja Śrīmad Bhāgavatamista. Näiden tekstien mukaan ihminen ei ole pelkästään keho, vaan ikuinen sielu, joka siirtyy elämästä toiseen.

Ajatus saattaa tuntua oudolta, mutta monet ovat kokeneet sen vaistonvaraisesti, erityisesti silloin kun rakas ihminen menehtyy. Kun katsomme hänen kehoaan kuoleman jälkeen, huomaamme selvän eron: kasvonpiirteet ovat ennallaan, mutta jokin olennainen puuttuu. Se jokin on hengellinen energia, sielu, elämän kipinä, joka teki kehosta läheisen ja elävän. Nyt se on jatkanut matkaansa, eikä keho enää puhu eikä reagoi. Näemme tutun hahmon, mutta olemus on muuttunut täysin.

Krishna selittää tämän selkeästi Bhagavad-gītāssa, kun hän opettaa Arjunan taistelukentällä. Hän ei viittaa kuoleman ulkoiseen ilmiöön, vaan hengelliseen todellisuuteen, joka on olennainen koko elämän ymmärtämiseksi:

“Sielu ei milloinkaan synny eikä kuole. Hän ei ole syntynyt, ei synny eikä tule syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun ruumis tuhotaan.” — Bhagavad-gītā 2.20

Tämä opetus on yksi Bhagavad-gītän ytimestä. Se tarjoaa lohtua, selkeyttä ja syvyyttä tilanteisiin, joissa elämä tuntuu päättyvän, muistuttaen meitä siitä, että todellinen itse ei katoa, vaan jatkaa eteenpäin.

“Aivan kuten nukkuva henkilö toimii sen kehon mukaisesti, joka ilmestyy hänen unissaan ja jonka hän hyväksyy itsekseen, samalla tavoin elävä olento samaistaa itsensä nykyiseen kehoonsa, jonka hän on saanut menneiden uskonnollisten tai jumalattomien tekojensa vuoksi, eikä hän kykene tietämään menneitä tai tulevia elimiään.” — Śrīmad Bhāgavatam 6.1.49

Sielu (ātman) – ikuinen, muuttumaton olemus, joka on Jumalan osanen. Sielu ei ole materiaa, vaan puhdasta tietoisuutta.

“Aineellisessa maailmassa elävä olento vie erilaiset elämänkäsityksensä mukanaan ruumista toiseen, aivan kuten ilma kantaa mukanaan tuoksuja. Näin hän saa tietynlaisen ruumiin ja jättää sen saadakseen taas uuden.” (Bhagavad Gita 15.8)

Karma on kuin siemen, joka itää aikanaan, kun olosuhteet ovat otolliset. Vaikka ihminen olisi nyt hyvä, lempeä ja oikeudenmukainen, hän voi silti kärsiä, koska karman vaikutus ei rajoitu vain nykyhetkeen. Menneisyyden teot voivat kypsyä vasta vuosien tai elämien päästä. Tämä ei ole rangaistus, vaan osa sielun oppimisprosessia.

Kolme guṇaa ovat aineellisen luonnon voimat. Aineellinen luonto toimii kolmen guṇan kautta:

Guṇa	Merkitys	Vaikutus ihmiseen
Sattva	Hyvyys, kirkkaus	Rauha, selkeys, myötätunto
Rajo	Into, halu, levottomuus	Kilpailu, kunnianhimo, kiintymys
Tama	Tietämättömyys, harha	Laiskuus, viha, harhautuminen

Nämä voimat sitovat sielua toimintaan, haluihin ja kiintymykseen. Vaikka ihminen olisi ulkoisesti hyvä, hän on silti gunien vaikutuksen alainen. Ne vaikuttavat hänen mieleensä, aisteihinsa ja ajatuksiinsa, usein huomaamatta.

Tunteet ja ajatukset siirtyvät ihmiseltä toiselle nopeasti. Jos emme ota toisen henkilön tunnetta vastaan, emme kanna hänen energiaansa. Tämä voidaan verrata gunien vaikutukseen: jos emme reagoi, emme sitoudu. Mutta jos otamme toisen sanat ja tunteet sisällemme, gunat voivat aktivoitua meissä, ja näin energia vaihtuu.

Gunat eivät ole pelkästään filosofisia käsitteitä, ne ovat todellisia voimia, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme maailman, miten reagoimme ja miten toimimme. Sattva voi nostaa meidät kohti rauhaa ja ymmärrystä, mutta rajo ja tama voivat vetää meitä kohti levottomuutta ja harhaa, vaikka emme sitä itse huomaisi.

Ajatukset ovat myös tekoja

Teot eivät ole vain fyysisiä. Myös ajatukset luovat karmisia vaikutuksia. Ihminen voi ulkoisesti olla ystävällinen, mutta sisäisesti kantaa kateutta, mustasukkaisuutta tai kilpailunhalua. Esimerkiksi:

• “Sinulla on uudempi auto kuin minulla – minä näytän sinulle ja ostan paremman.”

• “Sinulla on iso talo – minä rakennan isomman.”

Nämä ajatukset eivät ehkä näy ulospäin, mutta ne jäävät kehoon ja mieleen. Ne sitovat sielua gunien vaikutukseen. Siksi todellinen puhdistuminen ei ole vain tekojen muuttamista, vaan myös mielen ja ajatusten puhdistamista.

“…Hän on kuin silkkitoukka, joka käyttää omaa sylkeä luodakseen kotelokopan ja joka sitten joutuu kotelon sisälle ansaan, ilman mahdollisuutta päästä vapaaksi. Elävä olento vangitsee itsensä omien tuloksellisten tekojensa verkkoon eikä löydä tietä vapautukseen. Sitten hän on aina hämmentynyt ja kuolee toistuvasti.” (Śrīmad-Bhāgavatam 6.1.52)

Ajatusten puhdistaminen on kuin sisäisen puutarhan hoitamista. Meidän on tunnistettava rikkaruohot, negatiiviset ajatukset, ja korvattava ne myötätunnolla, kiitollisuudella ja hengellisellä ymmärryksellä.

Vapautuminen alkaa sisältä

Hyvä ihminen kärsii, koska hän on vielä aineellisen luonnon gunien vaikutuksen alainen. Mutta Śrīmad-Bhāgavatam osoittaa, että kun sielu vapautuu gunien vaikutuksesta, se voi saavuttaa todellisen rauhan ja vapautuksen.

Tämä ei tapahdu pelkästään ulkoisen hyvyyden kautta, vaan sisäisen puhdistumisen kautta, kun ajatukset, aikomukset ja sydän suuntautuvat kohti Jumalaa.

Kaikki on heidän ansiota

Ilman Śrī Krishnan armoa ja guru-paramparan johdatusta, en olisi mitään. Olen vain pieni palvelija, joka yrittää kulkea heidän jalanjäljissään. Jos tässä tekstissä on jotain kaunista, se on heidän. Jos siinä on virheitä, ne ovat minun. Jaya Śrī Guru! Jaya Śrī Krishna!