Miksi bhakti on tärkeää nykymaailmassa?

Kuva: Bhaktivedanta Archives / Krishna.com.

Bhakti on nykymaailmassa tärkeä siksi, että se palauttaa ihmisen siihen, mitä hän pohjimmiltaan etsii: rauhaan, rakkauteen, merkitykseen ja yhteyteen Jumalan kanssa. Srila Prabhupāda selitti tämän tavalla, joka ei ollut teoreettinen, vaan suoraan sydämeen käyvä. Hänen analogiansa eivät olleet pelkkiä vertauksia, vaan hengellisiä työkaluja, jotka paljastivat todellisuuden kerros kerrokselta.

Los Angelesissa 22. kesäkuuta 1972 pitämässään luennossa, Śrīmad-Bhāgavatam 2.3.24, Steel framed Hearts Prabhupāda sanoi, että moderni ihminen on kovettanut sydämensä kuin teräskehikon sisään. Tämä teräs ei ole fyysistä, vaan psykologista, ja se koostuu kilpailusta, pelosta, jatkuvasta suorittamisesta ja epäonnistumisen varjoista. Ihminen yrittää selviytyä maailmassa, joka vaatii häneltä jatkuvaa näyttämistä. Tällainen sydän ei kykene tuntemaan Jumalan läsnäoloa, koska se on menettänyt pehmeytensä. Bhakti toimii kuin tuli, joka lämmittää terästä niin kauan, että se alkaa taipua. Kun sydän pehmenee, ihminen alkaa nähdä maailman uudella tavalla, ei uhkana, ei kilpailuna, vaan Jumalan kenttänä, jossa jokainen hetki on mahdollisuus muistaa Kṛṣṇa.

New Yorkissa 22. toukokuuta 1973 luennossa, Śrīmad-Bhāgavatam 1.8.27, We Are Not This Body Prabhupāda käytti analogiaa, joka on yhtä yksinkertainen kuin syvä: keho on kuin paita. Lapsi samaistuu uuteen paitaan ja luulee olevansa paita. Samalla tavalla moderni ihminen samaistuu kehoon, ulkonäköön, uraan, statukseen ja sosiaaliseen rooliin. Maailma vahvistaa tätä illuusiota joka suunnasta. Mutta bhakti riisuu tämän paidan. Se paljastaa sen, mitä ihminen on aina ollut: Kṛṣṇan ikuinen palvelija. Tämä identiteetti ei ole teoreettinen, vaan sielun alkuperäinen muoto. Kun ihminen muistaa tämän, hänen sisäinen levottomuutensa lakkaa. Hän ei enää kilpaile muiden kanssa, koska hän ymmärtää olevansa palvelija, ei paita.

Me etsimme koko elämämme rakkautta, joka on vilpitöntä, ymmärtäväistä ja suojelevaa sellaista, joka auttaa meitä niin huonoina kuin hyvinäkin hetkinä. Silti koemme uudelleen ja uudelleen pettymyksiä, koska suhteemme eivät ole rakentuneet puhtaan rakkauden pohjalle. Ne perustuvat usein kaupalliseen vaihtokauppaan, jossa minä annan sinulle jotain ja odotan sinulta vastineeksi jotain. Tämä on syy siihen, miksi aineelliset suhteet eivät kestä. Jos ajattelemme toista ja teemme hänelle hyvää koko sydämestämme ilman odotuksia, se on aitoa rakkautta. Paras asia tässä aineellisessa maailmassa on oppia rakastamaan, koska olemme kaikki täällä samassa, tasavertaisessa asemassa.

Montrealissa 30. elokuuta 1968 Rādhārāṇīn ilmestymispäivän luennossa Prabhupāda selitti, että mieli on kuin pölyinen peili. Moderni maailma tuottaa pölyä enemmän kuin koskaan: uutisvirtaa, sosiaalista mediaa, mainoksia, mielipiteiden tulvaa ja jatkuvaa ärsykettä. Ihminen ei näe itseään, koska peili on likainen. Hän ei näe Jumalaa, koska peili ei heijasta valoa. Bhakti on puhdistusliina. Se ei vain pyyhi pölyä pois, vaan palauttaa peilin alkuperäisen kirkkauden. Kun peili on puhdas, ihminen oivaltaa: "Minä olen sielu. Minä olen Kṛṣṇan oma." Tämä oivallus muuttaa koko elämän suunnan, koska se vapauttaa ihmisen elämästä pelkkien ulkoisten ärsykkeiden varassa. Puhdistumisen huippu on se, kun näemme, että kaikki muutkin kamppailevat samojen haasteiden kanssa aineellisessa maailmassa. Tämän myötätunnon myötä väkivalta loppuisi maailmasta hyvin nopeasti. Kuka haluaisi enää syödä itkevää ja huutavaa eläintä? Kuka haluaisi sotia, jos näkisimme, että vastapuoli kärsii aivan samalla tavalla?

Los Angelesissa 19. elokuuta 1972 pitämässään Srimad Bhagavatamin 1.2.17 luennossa Prabhupāda käytti siemen analogiaa. Hän sanoi, että ihminen yrittää kasvattaa onnellisuuden siementä väärässä maaperässä: materialismissa, urassa, suhteissa ja saavutuksissa. Siemen ei kasva, koska maa on väärä. Bhakti on se oikea, ravinteikas maaperä. Kun ihminen juurruttaa elämänsä bhaktiin, kaikki alkaa kasvaa luonnollisesti, rauha, selkeys, tarkoitus ja rakkaus. Moderni ihminen yrittää hallita kaikkea itse, mutta bhakti opettaa luottamaan siihen, että Kṛṣṇa hoitaa loput. Tämä luottamus ei ole passiivisuutta, vaan syvää ymmärrystä siitä, että elämämme jokainen teko on tarkoitettu Kṛṣṇalle. Teemme meille määrätyn työn parhaamme mukaan, mutta emme murehdi tuloksesta, sillä se on Kṛṣṇan käsissä.

Delhissä 1957 julkaistussa tekstissään What Is the Matter with the World Prabhupāda kirjoitti, että moderni ihminen on kuin kone ilman ohjekirjaa. Kone toimii, mutta se ei toimi oikein; se ylikuumenee, rikkoutuu ja kuluttaa itsensä loppuun. Ihminen yrittää elää elämää, jonka tarkoitusta hän ei tunne, koska Jumalan antama ohjekirja puuttuu. Bhakti palauttaa ohjekirjan. Se kertoo, mikä on elämän tarkoitus, miksi ihminen kärsii, miten kärsimys lakkaa, mikä on sielun suhde Jumalaan ja miten ihminen voi elää onnellisesti. Tämä on syy, miksi bhakti on tänään tärkeämpää kuin koskaan. Teknologia kehittyy, mutta ihminen ei ole onnellisempi. Hänellä on monimutkainen kone, mutta ei ohjekirjaa sen käyttämiseen.

Tämän vuoksi etsimme koko elämämme rakkautta ja saatamme vaihtaa kumppaneitakin ajatellen, että seuraava on parempi. Intohimoa ei kuitenkaan voi rinnastaa aitoon rakkauteen. Liian usein ihminen haluaa vain tyydyttää omat halunsa, ja intohimo ottaa vallan. Tämä toistuva tarina ei ole koskaan tuonut pysyvää onnea yhdellekään sielulle tässä aineellisessa maailmassa.

Rauha voi syntyä vasta silloin, kun ymmärrämme todellisen omistajuuden. Los Angelesissa 23. kesäkuuta 1972, pitämässään Srimad Bhagavatamin 2.3.25, luennossa Spiritual Realization Prabhupāda selitti, että ihmiset taistelevat, koska he luulevat omistavansa maailman. Hän käytti analogiaa kahdesta ihmisestä, jotka riitelevät talosta. Riita jatkuu, kunnes he ymmärtävät, että talo ei kuulu kummallekaan heistä. Samoin maailmanrauha syntyy vasta, kun ihmiset käsittävät, että maailma ei kuulu heille, vaan Kṛṣṇalle. Bhakti ei ole vain henkilökohtainen harjoitus, vaan yhteiskunnallinen ratkaisu. Se poistaa omistajuuden illuusion ja palauttaa ihmisen oikeaan asemaansa palvelijana. Kun omistajuuden harha lakkaa, myös riidat lakkaavat.

Bhakti on siis korvaamattoman tärkeää nykymaailmassa, koska se pehmentää sydämen, paljastaa todellisen identiteetin, puhdistaa tietoisuuden, tuo rauhan, antaa tarkoituksen ja rakentaa todellista maailmanrauhaa. Srila Prabhupādan analogiat, teräskehikko, paita, peili, siemen, kone ja talo, eivät ole vain vertauksia. Ne ovat hengellisiä peilejä, jotka näyttävät sielulle sen alkuperäisen muodon. Ne herättävät meidät muistamaan sen, minkä olemme unohtaneet. Bhakti ei ole jotain uutta tai ulkopuolista, vaan sielun oma, alkuperäinen tietoisuus.

Kaikki on heidän ansiota

Ilman Śrī Krishnan armoa ja guru-paramparan johdatusta, en olisi mitään. Olen vain pieni palvelija, joka yrittää kulkea heidän jalanjäljissään. Jos tässä tekstissä on jotain kaunista, se on heidän. Jos siinä on virheitä, ne ovat minun. Jaya Śrī Guru! Jaya Śrī Krishna!